tiistai 26. joulukuuta 2017

Mikä on kun hääsuunnittelu ei enää innosta?



Toivottavasti kaikilla lukijoilla on ollut rentouttava joulu, olette saaneet viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa ja syödä paljon herkkuja!

Me oltiin sulhasen kanssa joululoman alkajaisiksi Madeiralla, oli aurinkoista ja lämmintä, ja teki niin hyvää ottaa viikko parisuhdeaikaa kiireisen syksyn jälkeen ilman sataa pakollista hoidettavaa asiaa to do -listalla kuumottelemassa.

Joulu ollaan vietetty molemmat omien vanhempien luona. On niin kiitollinen olo siitä, että saa viettää aikaa perheen kanssa ja kerrankin ehtii oikeasti jutella asioista, yleensä vierailut jäävät niin lyhyiksi kun matkaa Tampereelta kotiin on 400 kilometr
iä.

Lukijoille haluaisin pahoitella sitä, että viime aikoina postauksia on tullut harvakseltaan ja niissä häitä on lähinnä hieman jossain kohtaa sivuttu. Jostakin syystä viime aikoina on tuntunut siltä, että hääsuunnittelu ei nyt suju. Kun ei vaan kiinnosta. Tällä hetkellä niin pystyn samaistumaan kaikkiin niihin sulhasiin, joita on vaikea saada osallistumaan häiden suunnitteluun! :)

Eihän siinä ole mitään väärää, jos ei oikeasti välitä värien valitsemisesta tai hääruuan tai -ohjelman miettimistä, mutta minusta tämä tuntuu niin oudolta. Olen kuitenkin varmaan lähemmäs kymmenen vuotta haaveillut häistä, miettinyt minkälaiset juhlat haluaisin ja kihlausta edeltävät pari vuotta selannut hääpinterestiä ihan liikaa siihen nähden, että en ollut edes kihloissa. Olen luullut etten voisi ikinä kyllästyä häihin. Olenkohan nyt vain saanut oman kiintiöni täyteen? Vai oliko syksy liian stressaava, ettei energiaa jää mihinkään ylimääräiseen?

Jotenkin kun ajattelen häitä, ei enää tule vatsanpohjaan sellaista ihanan jännittynyttä kutinaa ja satoja ideoita, mitä haluaisin toteuttaa. Ja kyse ei nyt ole siitä, että meillä menisi parisuhteessa jotenkin huonosti. Päin vastoin, tuntuu että on vielä paljon rakastuneempi olo kuin aiemmin ja ehdottomasti haluan mennä juuri tämän miehen kanssa naimisiin. Hääjuhla on se, joka ahdistaa. Hääsuunnittelusta ensimmäisenä mieleen tulee vieraslista (katastrofin ainekset: haluttaisiin pienehköt häät, ja joku loukkaantuu ihan väkisinkin. En jaksaisi miettiä ketä kavereita tai aveceja jättää kutsumatta ja keitä on pakko kutsua), istumajärjestys (miten saada ne ihmiset viihtymään, jotka eivät tunne juhlista ketään?), miksi vihkipaikan omistaja ei ole viime aikoina vastannut sähköpostiin (olen laittanut jo kaksi viestiä, pitäisi saada aikaiseksi soittaa), ja monta muuta ikävää käytännön asiaa. Onkohan tämä nyt se vaihe, kun haaveilu on ohi ja pitää palata maan pinnalle? :)


Onneksi tässä on vielä aikaa löytää innostus uudestaan, reilu vuosi kuitenkin vielä häihin ja lähes kaikki oikeasti tarpeelliset asiat jo valittu. Onko kenellekään muulle käynyt näin, että innostus lopahtaa kun suuret päätökset on tehty? Luulen, että se vaikuttaa, ettei suunnittelu  tunnu juuri nyt ajankohtaiselta. Koristeita ei jaksa alkaa vielä jemmaamaan kaappeihin, eikä oikein mihinkään jäljellä olevista asioista voi tässä vaiheessa vaikuttaa.

On varmaan normaalia ja ihan hyväkin, että välillä keskittyy aivan muihin asioihin, ja että elämässä on muutakin sisältöä kuin häät. Me ollaan kuitenkin melkein kaksi vuotta kihloissa, ja jos kaiken vapaa-ajan käyttäisi hääsuunnitteluun, olisi varmaan aika tyhjä olo juhlapäivän jälkeen. Olisi silti niin kiva taas jaksaa inspiroitua kuvista ja suunnittelusta. Toivotaan, että se kiinnostus sieltä löytyy keväällä, kun taas pystyy tekemään jotain konkreettista, kuten askarteluja ja hääpukushoppailua!


Hyvää uuden vuoden odotusta kaikille!❤

PS. Love me do -messuilla äänestetään tammikuussa parhaista hääblogeista, käykäähän ehdottamassa omaa lemppariblogianne ehdolle täällä. Syksyn bloggarimiitistä voit käydä lukemassa lisää tästä linkistä.



sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Piparkakkujuna ja muita jouluvalmisteluja

Itsenäisyyspäivänä juhlittiin vanhempien kanssa
laittamalla kerrankin kunnon illallinen.
Huh, viime viikkoina on ollut tosi vaikea löytää aikaa blogin kirjoittamiselle. Viimeiset tentit, pikkujoulut, jouluvalmistelut ja jonkinlainen yritys harrastaa vielä liikuntaakin on tuntunut vievän kaiken ajan, varsinkin kun energiataso näin syksyn loppua kohti laskee ehkä puoleen tavallisesta. Omasta olotilasta huomaa, että syksy on ollut aika rankka, sillä koko ajan tuntuu, että pitäisi tehdä vielä sata asiaa eikä muisti pelaa kunnolla. Onneksi on muistilappuja...Toisaalta on ollut tosi onnellista, kun on nähnyt paljon kavereita ja saanut viettää aikaa ihanien ihmisten kanssa. Ja nyt saa ihan oikeasti huokaista helpotuksesta, sillä joululoma alkoi perjantaina.

Viikonloppu meni nopeasti, sillä piti saada koti siistiksi ja kaikki tehtyä, jotta selvitään seuraavan kolmen viikon reissaamisesta. Eiköhän rentoutuminen lähde tästä kunnolla käyntiin, sillä ensi yönä lähdetään sulhasen kanssa patikoimaan ja maistelemaan viinejä romanttiselle lomalle Madeiralle! 💕


Jouluvalmisteluihin on pakollisten joulusiivousten lisäksi kuulunut korttien askartelua, joulumyyjäisissä kiertelyä ja kynttilänvalossa istuskelua. Lisäksi innostuin tekemään piparkakkujunan.

Viime vuonna tulin siihen tulokseen, etten enää ikinä osta kaupasta sokerikuorrutetta, sillä käsivoimat ei riitä sen saamiseksi ulos tuubista. Pikeerin tekeminen itse on myös tosi helppoa, ja se säilyy pari päivää jääkaapissa (kaksi päivää hyvänä, sen jälkeen edelleen käyttökelpoista, mutta kuivuu hitaammin ja rakenne vähän muuttuu), kunhan vain teippaa muovipussissa olevan pursotusreiän aina kiinni. Tämä ohje ainakin minulla toimii hyvin:

1/4 dl valkuaista
1 1/4 dl tomusokeria
pari tippaa sitruunamehua
(karkkiväriä)

Aineksia vatkataan noin 3-4 min. Tarvittaessa lisää tomusokeria. Pikeerin voi halutessaan jakaa puoliksi ja värjätä puolikkaat erivärisiksi muutamalla tipalla karkkiväriä. Sokerikuorrute kannattaa laittaa heti muovipussiin, ettei se ehdi kuivahtaa, solmu pussin suuhun ja nurkkaan pieni reikä pursottamista varten.


Pipareihin saa "ikkunat" pilkkomalla reikiin nallekarkkeja
ennen paistamista, ne sulavat uunissa ja jäähtyvät lasimaisiksi.
 

Kiinnitän palaset toisiinsa myös pikeerillä, sillä pinna ei riitä sulaan
sokeriin, sotkee koko keittiön ja tulee palovammoja :)


 
 Palataan Madeiran matkan jälkeen taas asiaan, sen jälkeen mennään minun vanhempien luo viikoksi, ja sitten Lappiin sulhasen perheen kanssa. Niin paljon kaikkea kivaa tulossa, ihanaa joulunodotusta teille kaikille!
 
 

tiistai 21. marraskuuta 2017

Hääyö - missä sen viettäisi?

Tein sulhaselle joulukalenterin :)
Ihanaa, äsken kotiin tullessa satoi lunta muutaman viikon pimeässä vesisateessa rämpimisen jälkeen! Viime viikkoina on menoa riittänyt, kun juhlia on ollut sulhasen synttäreistä koulun pikkujouluihin, ja muutenkin kotona on ehtinyt käydä lähinnä syömässä ja nukkumassa. Onneksi nyt tahti on rauhoittunut, niin ehtii paremmin keskittyä joululoman odottamiseen :)

Häiden suhteen pohdinnassa on ollut hääyö. Häämatkalle lähdetään vasta häitä seuraavana viikonloppuna, joten lauantain ja sunnuntain välinen yö pitäisi viettää jossakin. Juhlapaikka ei ole kovin kaukana kotoa, joten periaatteessa mahdollista olisi tulla kotiinkin yöksi. Hotellihuoneen hinnalla saisi kodin koristeltua jo aika hienoksi ja ostettua herkkuja aamuksi.  Olisi kuitenkin kivaa saada venytettyä juhlia vielä yhdellä päivällä miniloman merkeissä! Lisäksi ei ole vielä varmaa, onko meillä häiden aikaan jo asunto täynnä muuttolaatikoita...

Olisipa unelmahotelleja mistä valita!
Tampereen hotelleja selaillessa tuli yllätyksenä, että persoonallisia ja meidän tyylisiä hotelleja ei oikeastaan löytynyt ainakaan hotellien nettisivujen perusteella. Kuitenkin Suomessakin on monessa kaupungissa tosi kivoja hotelleja. Etsinnässä olisi romanttinen, ehkä hieman vanhanaikaiseen tyyliin sisustettu huone. Sen ei tarvitsisi olla kovin suuri, eikä ensisijaisesti etsitty mitään sviittiä, mutta tietysti olisi kivaa, jos huoneessa olisi vähän luksusta. Vaihtoehtoisesti ihannehuone voisi olla myös jotenkin erikoinen tai muuten vain tosi söpö.

Eri ketjujen hotelleja Tampereella on paljon, ehkä selkeimmin tunnistettavina Ilves ja Torni. Hotelli Tammerin olisin odottanut olevan erikoisempi, sillä käytävät ja alakerran sali on hienoja! Kuitenkin huoneet oli sisustettu aika samaan tyyliin kuin uudemmatkin hotellit. Kylpylähotelli olisi ihan hyvä vaihtoehto, mutta sielläkään huoneet eivät olleet mitenkään erityisen näköisiä. Tampereen vaihtoehdoista kiinnostavin oli ehkä Lapland hotel. Kaikissa hotelleissa olisi varmasti hyvä aamupala ja palvelu, mutta me nyt erityisesti etsittiin jotain hieman tavallisuudesta poikkeavaa huonetta, mistä olisi ihana sunnuntaina herätä. Ehkä ollaan vain liian nirsoja :) Katsottiin myös sviitit läpi, vaikka varsinaisesti sellaiseen ei ollakaan budjetoitu rahaa, mutta ei onneksi tarvi siihen lähteä, sillä sviitit näyttivät olevan aika pitkälle saman näköisiä kuin perus hotellihuoneet, isompia vain.

Yritin katsella myös lähiseudun mökkejä ja airbnb:tä, mutta ainakaan en vielä löytänyt sopivaa, joka olisi talvellakin käytössä. Lopulta laajennettiin etsintöjä lähikuntien hotelleihin, ja tällä hetkellä meillä on kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäisenä Vanajan linna joka on kyllä ihana ja erikoinen, mutta vähän kaukana. Toisena vaihtoehtona on Vaihmalan hovi Lempäälässä, joka vaikuttaa lupaavalta ja suloiselta, pitäisi varmaan käydä paikan päällä katsomassa, kun ei ole paikasta mitään kokemusta. Jos jollakin on hyviä ehdotuksia hotelleista tai mökeistä, otetaan ideoita mielellään kommenteissa vastaan! 💖

Vaihmalan hovi

Vanajan linna

 

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Käpypallon askartelua

Pari viikkoa ehti olla jo niin ihanan näköistä ja valoisaa kun oli lunta ja pakkasta! Harmi ettei lumi voi pysyä suorilta ensilumesta kevääseen asti... Joulun aika kuitenkin lähestyy jo, eli eikö olekin jo ihan okei juoda glögiä ja tehdä jouluaskarteluja? :) Viikonloppuna kävin vanhempien luona, oli tosi rentouttava viikonloppu kun leivottiin pipareita ja käytiin mökillä!

Innostuin myös tekemään käpypallon, jota olen jo pidemmän aikaa suunnitellut. Alun perin ajattelin tätä ihan vain jouluprojektina, mutta saa nähdä, innostuisiko näitä askartelemaan jossain muodossa myös hääkoristeiksi.


Tarvikkeet:
♥ Styrox-pallo (jos haluat pelkän käpypallon, kannattaa maalata ruskeaksi)
♥ Koristenauhaa
♥ Käpyjä (jos haluat, käpyjen "päät" voi maalata valkoiseksi)
♥ Kuusenoksia
♥ Koristemarjoja (itse käytin pihlajanmarjoja kun en muistanut ostaa muovisia)
♥ Kuumaliimapistooli
♥ Sakset

Ensimmäisenä styrox-palloon asetellaan nauha:
Ota mieluummin liian reilu kuin liian lyhyt pätkä nauhasta, taita se puoliksi ja tee hevosenhäntäsolmu siten, että yläosaan jää ripustuslenkki. Laita styrox-pallo roikkuvien nauhan päiden väliin ja tee rusetti pallon alapuolelle tiukasti. Tarkista, että rusetti on keskellä solmun alapuolella! Voit kiinnittää nauhan tarvittaessa palloon kuumaliimalla, itse kiinnitin väliaikaisesti nastalla, sillä nauha kyllä tarttuu kun käpyjä liimataan päälle.


Näytti jo tässä vaiheeessa aika
kivalta, vielä jos olisi värikäs nauha!
Seuraavaksi liimataan kävyt palloon. Käpyjen väleihin jää rakoja, mutta se ei haittaa, sillä ne peittyvät havuilla. Aloitin liimaamisen yläreunasta hevosenhäntäsolmun vierestä siltä varalta, että kävyt eivät olisi asettuneet tasan, mutta kävi tuuri ja pallo oli sopivan kokoinen.

Kun liima on kuivunut, leikkaa kuusenoksista sopivan pituisia pätkiä. Töki niitä käpyjen väleihin tasaisesti joka puolelle. Oksat kannattaa suunnata mieluummin alaspäin kuin ylös, ja minusta näytti hyvältä, kun pallon yläosaan tulevat oksat leikkasi vähän lyhemmiksi kuin alaosassa. Laitoin myös alaosaan enemmän oksia kuin ylös. Kiinnitin oksat vielä lopuksi Erikeeperillä, jotta ne eivät varise ulkona tuulessa.
 Lopuksi voit halutessasi pistellä väleihin marjoja, pieniä käpyjä, helmiä tai muita haluamiasi koristeita.

tiistai 24. lokakuuta 2017

Koristeita ja aikataulutusta

Rakastan askartelua ja käsillä tekemistä, joten olen ajatellut, että teen koristelut sun muut mahdollisimman pitkälle itse. Helpommalla pääsisi kun ostaisi, mutta pitää hyödyntää kaikki mahdollisuudet askarteluövereihin! Viikonloppuna koristeluideoita pyöritellessäni sulhanen ehdotti, että jos oikeasti suunnittelisi vähän tarkemmin, mitä pitää ostaa tai tehdä ja minkä verran, niin hääkirppisten selailussa olisi enemmän järkeä :D

Koska asiat on paljon hauskempaa tehdä vaikeasti kuin helposti, suunnittelin koristeet ensin huoneittain. Juhlasalissa koristeita tarvitaan tietysti ruokapöytiin, minkä lisäksi talvihäiden tunnelmaan kuuluu minusta ehdottomasti paljon jouluvaloja ja kynttilöitä. Alkuperäisen laskelman mukaan tuikkukippoja olisi tarvinnut pelkästään saliin 90, mutta päädyttiin sitten vähän karsimaan... :) Esiintymislavan reunaan ajattelin jonkinlaista koristetta, josta ei ole vielä tarkempaa ideaa muodostunut. Eteiseen tuskin laitetaan kovin paljoa mitään ylimääräistä, mutta vieraskirjaa ja lahjoja varten tuleviin pöytiin tarvitaan ainakin pöytäliinat ja jonkinlaiset kyltit. Vessat ovat alakerrassa, joten haluaisin portaisiin lyhtyjä ja led-tuikkuja, ja esimerkiksi valopuu voisi näyttää hyvältä alakerran aulassa. Tällä hetkellä suurin kysymysmerkki on tarjoilu- ja hengailutilana toimiva ruokasali. Jotain häiden teemaan sopivaa sinnekin varmaan pitäisi kehitellä, mutta hirveästi ei viitsisi rahaa satsata, kun siellä ei ruuan hakemisen lisäksi juuri virallista ohjelmaa tapahdu.

 
Ulko-ovelle haluaisin tervetulokyltin ja lyhtyjä, sekä talviteemaan sopien ehkä kranssin oveen. Itse juhlatilaan liittyvien askartelujen lisäksi olen päätymässä tekemään myös kukkakimput itse, minkä lisäksi askarreltavana on tienvarsikyltit, kutsut, pöytäkartta ja -numerot, paikkakortit pöytiin, menut ja ohjelmat sekä mahdollisesti lautasliinojen taittelu ja koristelu.

To do -listan tekemisen jälkeen ei voinut kuin todeta että herranjumala mikä työmaa. Hahmottaakseni kokonaisuutta paremmin (ja välttääkseni ahdistusta) jaoin sen kahteen osaan: budjettiin ja aikatauluihin. Budjetin osalta kirjoitin ylös kaikki ideat, joita ideointivaiheessa tuli, laskin tarvittavat määrät ja arvioin yhteishinnat. Onneksi meni alle kesällä tehdystä budjetista, ettei tarvitse alkaa karsimaan koristeluihanuuksista!

Aikataulua varten tein kuukausittaisen aikajanan tästä hetkestä häihin ja aloitin tehtävien jakamisen. Ensin laitoin aikatauluun sellaiset asiat, jotka on pakko hoitaa häiden lähellä tai muuten tiettyyn aikaan (esimerkiksi kutsujen lähetys tai leikkokukkien ostaminen). Loput projektit jaoin häitä edeltävälle vuodelle mahdollisimman tasaisesti. Koska listojen tekeminen on kivaa ja lähtee aina lapasesta, päädyin askartelujuttujen jälkeen laittamaan kaikki muutkin ennen juhlia hoidettavat asiat samaan aikatauluun, jotta näkisi paremmin, onko johonkin kuukauteen kasautumassa liikaa tekemistä. Nyt olen melko vakuuttunut siitä, että ihanien kavereiden avustuksella kaikki diy-projektit sujuvat mukavasti eikä häitä edeltävistä kuukausista tule katastrofia! Kaasojen kanssa puhuttiin, että tehdään lähempänä häitä varmaan jonkinlainen google docs -tyyppinen tiedosto, josta näkee helposti, mitä kukakin on luvannut hoitaa, ettei mikään unohdu tai kenenkään ei tarvitse käyttää aivokapasiteettia tehtävälistan muisteluun.
 

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

LOVE ME DO -muotinäytösten kuvia

Edellisessä postauksessa lupailin, että teen vielä toisenkin Love me do -messuihin liittyvän postauksen. Päivän aikana sai hyvän annoksen glamouria, sillä kävimme katsomassa kotimaista hääpukumuotinäytöstä, vuoden 2017 kotimaista hääpukusuunnittelijakilpailua sekä kansainvälistä muotinäytöstä. Kaikissa esiteltiin ihania mekkoja, mutta kokonaisuuksissa oli selviä eroja. Kotimaisessa muotinäytöksessä kankaat olivat rouheampia ja linjat yksinkertaisempia, blingiä ja pitsiä oli vähemmän kuin kansainvälisessä muotinäytöksessä. Kansainvälisen näytöksen puvut tulivat tutummilta suunnittelijoilta, joiden tyyliä on jo jonkin verran nähnyt häälehtiä selaillessa. Omasta mielestä kiinnostavin oli hääpukusuunnittelijakilpailu, jossa puvut olivat erikoisempia, monipuolisempia ja enemmän catwalkille suunniteltuja kuin muissa näytöksissä.

Muotinäytösten teemana oli satumetsä, joten kuvissakin mallien joukossa näkyy yksisarvisia ja keijukaisia! Valitettavasti kamerasta loppui akku, joten kuvat ovat puhelinlaatua; liikkuvan kohteen kuvaaminen kännykällä osoittautui yllättävän haastavaksi... :)



Ihanan erilainen kukkakimppu!

Läpikuultavat hihat näytti
kauniin sirolta.



Jos haluaisi jotain erilaisempaa,
liukuvärjäys olisi upean näyttävä.



Kuviollisia kankaita näkyi paljon.

Kevyet helmat yhdistettynä
pitsiyläosaan oli oma lemppari!



Valkoinen pitsi korostuu
off-white -pohjakankaan päällä.
Irina Rogusina on Vuoden suomalainen
hääpukusuunnittelija 2017!


Kankaaseen ommellut pitkulaisen helmet
näytti todella kauniilta luonnossa.
Kaksiosaisia pukuja oli aika paljon.
Helmibolero on tosi nätti!




Lisää erilaisia kukkia!
Puvussa oli muhkea irrotettava helma.


Puku ennen helman irrotusta.

Pitkä laahus olisi kesähäihin ihana!

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

LOVE ME DO -häämessutunnelmia

 
Huhhuh, nyt on Helsingin reissulta kotiuduttu tietokoneen ääreen. Eilinen päivä meni ihanassa häähuumassa Kaapelitehtaalla Love me do -häämessujen bloggarimiitissä. Kiitos kutsusta!💖  Love me do -messut järjestetään kahdesti vuodessa, tulevana keväällä messuista saadaan nauttia kahden päivän ajan 21.-22.1.2018, odotan jo innolla! Tapahtumaan ei ollut ollenkaan sisäänpääsymaksua, mikä oli opiskelijabudjetille hyvin iloinen yllätys. En ollut koskaan aiemmin käynyt häämessuilla, joten perjantai-ilta meni jännittäessä. Vähän myös etukäteen hirvitti se, millaista bloggarimiitissä olisi, kun koko päivä vietettäisiin entuudestaan täysin tuntemattomien ihmisten kanssa. Kaikki tulevat morsiamet olivat kuitenkin todella ihania, joten oli vielä hauskempaa kuin toivoin!

Messuilla oli paljon erilaisia näytteilleasettajia, ehkä eniten valikoimaa ja parhaita tarjouksia olisi ollut hääpuvuista ja sormuksista. Teki tiukkaa pysyä erossa mekoista, ettei vahingossa tule tehtyä heräteostosta yksin ja suututettua kaasoja makutuomaroinnin peruuntumisella ;) Lisäksi hyvää messuantia oli lahjakkaiden valokuvaajien portfolioiden selailu! Pitopalveluita ja juhlatiloja oli tietysti paljon esittäytymässä, eli hyviä vaihtoehtoja olisi varmasti niistäkin löytynyt, jos olisi ollut tarvetta.

Sulhanen tuli ihan ilman pakottamista käymään parin tunnin ajan messuilla, ja kuulemma oli mukavaa, kun näytteilleasettajina oli aika paljon miesten pukuliikkeitä. Sulhasen suosikiksi valikoitui puisia rusetteja myyvä Hermanni Vuorisalo. Brasilialainen ruokarekka oli ollut kiva yllätys sulhasen seuraksi lähteneelle siskon poikaystävälle, eli vaikka messuvieraat suurimmaksi osaksi olivatkin naisia, myös miehen uskaltaa ottaa mukaan! Iltapäivällä ovella näytti olevan jonoa ja hallin lämpötila alkoi nousta, joten rauhallista kiertelyä toivovalle suosittelen kyllä vahvasti heti aamupäivää tai sitten paria viimeistä aukiolotuntia.



 Kaapelitehtaan yläkerrassa oli kattauskilpailu, jossa kaikki kattaukset olivat ihanan erilaisia. Tässä omat suosikki-ideani:

Shamppanjakulho oli tehty jäästä!








Messujen lisäksi (ettei ihmeteltävä loppuisi kesken) meille oli järjestetty bloggarimiittiin pientä ekstraa. Koko päivä alkoi sillä, että meidät kuljetettiin LondonBus Transport Ltd:n punaisella kaksikerrosbussilla rautatieasemalta Kaapelitehtaalle. Lounaalla pääsimme juttelemaan hääalan ammattilaisille sekä vaihtamaan kokemuksia hääsuunnitteluista. Haikala-catering oli loihtinut herkullisen enimmäkseen kasvisruuasta koostuvan buffetin, kaikki maistui tosi hyvältä ja oli aseteltu kauniisti pöytään. Juomatarjoilu pelasi erittäin hyvin koko päivän, siitä kiitos Henkell & Co. Suomi.
 
 
Sponsoreilta saatiin tuotepussukat sekä lukemiseksi uusin Häät-lehti ja ruotsinkielinen Blomstrande bröllop -lehti. Oriflamen tuotteita olen halunnut kokeilla jo pidemmän aikaa, esiteessä näytti nopealla vilkaisulla olevan paljon kiinnostavaa! Kotiinviemisiä sulhasellekaan ei tarvinnut erikseen etsiä, sillä kassista löytyi Fazerin karkkia, Leaderin proteiinipatukkaa ja Henkellin kuohuvaa. Toivottavasti ehditään myös romanttiselle risteilylle jonakin viikonloppuna ja päästään käyttämään Viking Linen risteilylahjakortti.

 
 
Jos hääblogilukemisto kaipaa täydennystä, kannattaa käydä tutustumassa myös muiden bloggarien kuulumisiin:

Hulluna häihin
Ida's daydream
Meikkihullu morsian
Always Yours
Something Gold
Enää ei voi vaihtaa
Our Romanssi
Kristallihäät
Never say never (blogiemäntämme blogi, häitä juhlittu tänä kesänä eli pisimmälle edennyttä materiaalia)

Bloggariporukalla päästiin lisäksi kolmeen hääpukumuotinäytökseen ihailemaan kaikkia upeita luomuksia, teen niistä toisen postauksen myöhemmin! Onnellista päästä nyt lueskelemaan viikonlopun häälehtisaalista.

PS. Jos et ole vielä käynyt äänestämässä blogiani viralliseksi Mennään naimisiin -lehden blogiksi, tee se nyt kirjoittamalla blogin nimi tämän linkin kommenttikenttään ;)