keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Viikonloppu kaasojen kanssa

Ihanaa ystävänpäivää kaikille! Toivottavasti olette saaneet viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa ja tehdä kivoja asioita 💜 Meillä tämä päivä (joka sattuu olemaan myös ällösöpösti meidän vuosipäivä) menee sen verran kiireisesti molempien omissa töissä ja harrastuksissa ettei juhlimiselle ole aikaa, mutta perjantai on onneksi varattu täysin treffi-illaksi!

Viime viikonloppu oli maailman täydellisin hääsuunnitteluviikonloppu, juuri sellainen kuin olen aina ajatellut että hääsuunnittelu voisi parhaimmillaan olla, kun molemmat ihanat kaasoni pääsi tulemaan Tampereelle. Perjantaina käytiin katselemassa häämekkoja Morsiusgalleriassa, ja kokeilinkin kolmea pukua. Yksikään niistä ei tällä kertaa kotiutunut, eikä useampaa ehtinyt sovittaa (parkkimittarista loppui aika), mutta siitä se lähtee! Oli mukavaa, että saatiin porukalla mennä kokeilemaan pukuja ilman myyjää, vaikka en ollut varannut sovitusaikaa. Yllättävää oli se, että hääpukuun pukeutuminen ei ollut yhtään niin jännittävää kuin olisi voinut kuvitella. Saa nähdä, herkistyykö "sen oikean" löytämisestä enemmän.

Hääpukutunnelmoinnin jälkeen lähdettiin ajelulle Lempäälään katsastamaan juhlapaikkoja. Manttaalitalon isännöitsijäpariskunta on ihan huippumukavia. Oli hauskaa jutella ja samalla saatiin rauhassa laskea pistorasioita, mittailla kaiteita ja selvittää kaikkea muuta tässä vaiheessa "ehdottoman tarpeellista", kun häihin on vuosi aikaa. Matka kohti bridezillaa on alkanut... Lisäksi päästiin ihan sattumalta kurkistamaan kirkkoon sisälle. Kotimatkalla käytiin vielä hakemassa iltapalaksi maistelukakku Kakkutaikurilta. Porkkanakakkupohjainen kakku oli todella hyvää, juuri sopivasti kostutettua eikä yhtään liian makeaa. Luulen, että meidän hääkakun tekijä on nyt löytynyt! :)

Viikonlopun aikana ehtii keksimään käsittämättömän paljon hyviä ideoita ja suunnitelmia, kun on ihania ystäviä, jotka jaksavat keskustella loputtomasti häistä. Lauantaina käytiin Tampereen häämessuilla, josta löytyi paljon hyviä ideoita ja tarjouksia, laitan sieltä kuvia loppuviikosta!

2 kommenttia:

  1. Meillä on myös ensimmäinen kaaso-/bestmantapaaminen ensi viikon viikonloppuna. Mennään kans kurkkaamaan juhlatilaa porukalla ja kaasot halusivat nähdä myös kirkon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee toivottavasti on kivaa! Hääsuunnittelun merkeissä hengailu on parasta :D Ainaki tytöt sanoi että on paljon helpompi nyt suunnitella kaikkea, kun on ihan oikeasti nähnyt tilan eikä vaan kuvia.

      Poista