keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Hääruuat alkaa olla paketissa

Aiemmin blogia seuranneet tietääkin jo, että meidän tähän mennessä isoin (ja ehkä ainoa?) kriisi hääsuunnitteluun liittyen on ollut se, kun alunperin varaamamme pitopalvelu meni yllättäen konkurssiin. Onneksi löydettiin kohtuullisen helposti uusi pitopalvelu, Maaseutu maistuu, jonka kanssa viestittely on ollut helppoa ja joustavaa. Eilen sitten käytiin Voipaalan kartanokahvilassa tapaamassa Heliä ihan paikan päällä.
Voipaalan kartano

Cateringin valitseminen on ollut ehkä eniten jännittävä asia hääsuunnittelussa, sillä ruoka vaikuttaa tosi paljon juhlien onnistumiseen, eikä tarjottavia oikein pääse etukäteen maistamaan, ellei sitten ole valmis ajelemaan kahviloihin ja ravintoloihin pitopalveluiden perässä. Eilisen perusteella on onneksi nyt aika luottavainen olo sen suhteen, että häiden tarjoilut tulevat menemään sujuvasti. Toinen kaasoistani on kokki, joten hän teki meille muistilistan, mitä asioita pitopalvelulta tulisi kysyä. Heli vaikutti ihan tosi pätevältä, ja kävi oikeastaan kaikki listan asiat läpi ilman, että ehdittiin edes kysyä!
On myös super kätevää, että pitopalvelun kautta saa tarjoilun, pääruuan ja iltapalan lisäksi kaikki tarvittavat astiat ja pöytäliinat. Meidän mielestä hyvä plussa on myös se, että käytettävät ainekset ovat lähiruokaa, leivät tehdään Voipaalassa itse ja juustot tulevat lähitilalta.

Nyt vain sitten odotellaan, että päästään syömään herkkuruokia 💛


Tässä vielä Marjukan tekemä muistilista, jos teilläkin on pitopalvelupalaveria edessä (suluissa vastaukset, joita saatiin):
  • Minkälaiset tarjoiluastiat on? (Lämpimiä ruokia varten valkoista keramiikkaa, salaateille vihertävänkirkasta uusiolasia.)
  • Mitä astioita katetaan ruokapöytiin? (Servetit, lasit, aterimet, vesikannut)
  • Milloin astiat ja pöytäliinat tuodaan juhlapaikalle? (Koristelupäivän aamuna)
  • Kynttilöiden sytytys juhlapäivänä? (Pitopalvelu hoitaa, kunhan ollaan jätetty sytkärit juhlapaikalle.)
  • Kuka tarjoilee alkumaljan? (Pitopalvelun työntekijät kättely-/halausjonon jälkeen.)
  • Päivän muu aikataulu? (Ruokaan varataan aikaa noin 2,5 tuntia, sen jälkeen kahvitus laitetaan valmiiksi, jotta vieraat pääsevät kahville kun ohjelmassa tulee luonteva tauko.)
  • Mihin alkoholit ja muut juomat laitetaan tarjolle? (Viinit kaadetaan pöytiin, muut juomat sivupöydälle.)
  • Auttaahan catering kakun leikkaamisessa? (Kyllä)
  • Miten astioiden keräys pois pöydistä, entäs palauttaminen? (Muut ruoka- ja tarjoiluastiat paitsi lasit kerätään pois pöydistä ruuan jälkeen. Käytetyt lasit saa jäädä juhlapaikalle, josta pitopalvelun työntekijä hakee ne sunnuntaina.)
  • Miten iltapalan tarjoilu toimii? (Ruuat laitetaan valmiiksi jääkaappiin, josta ne voi itse nostella tarjoilupöydille. Todennäköisesti kertsiastiat, koska en usko että ketään kiinnostaa enää siinä vaiheessa iltaa.)
  • Jääkö ylijäämäruuat meille? (Jää; pakataan itse mukaan pakkausrasioita, jotta saadaan ruuat sunnuntaina mukaan.)

lauantai 1. joulukuuta 2018

Kakkutaikuria tapaamassa

Huh, häihin on aikaa enää kaksi kuukautta ja tuntuu, että koko ajan lisääntyy muistettavien ja tehtävien asioiden määrä! Saa nähdä, onnistuuko aikataulutus vai tuleeko viimeisinä viikkoina kiire :o Mikäli jollakin jo naimisiin menneellä tulee mieleen hyviä vinkkejä ajanhallinnasta tai helposti unohtuvista asioista, niin saa kertoa! Hääsuunnittelun lisäksi ylihuomenna on koulun viimeinen iso tentti (naimisiinmenon lisäksi pitäisi myös valmistua keväällä), joten tekemistä riittää.
(c) Kakkutaikuri
Meillä on ollut kakuntekijäksi varattuna Kakkutaikuri Tampereelta jo pidemmän aikaa, mutta ei oikein olla osattu päättää, mitä oikeastaan haluttaisiin. Niinpä päätettiin, että mennään ihan käymään Tiinan luona, jotta pystytään kasvokkain keskustelemaan suunnitelmista ja kyselemään, mitä ideoita hänellä on. Vajaan tunnin tapaamisen aikana selvisi kaikki paljon tehokkaammin kuin sähköpostilla, pystyi hiomaan ideoita paremmin, ja tuli sellaisistakin asioista puhuttua, joita ei ehkä olisi tajunnut edes kysyä (Kuten minkälaisella alustalla kakku tulee, jotta sen saa siirrettyä lautaselle. Vastaus: kovalla pyöreällä levyllä, joka ei taitu. Problem solved.). Lisäksi ainakin minua tällaisena huolehtijana helpotti nähdä kakun tekevä ihminen ihan oikeasti, sillä nyt on sellainen olo, että ollaan löydetty ammattitaitoinen tekijä, johon pystyy luottamaan.

Kaikki täytteet oli ihan super herkullisia!

Kakun täytteen valitseminen on vielä vähän kesken, mutta oli tosi ihana yllätys, kun saatiin palaverista kotiin lähtiessä pakastettuja pikkupurkkeja erimakuisia täytteitä mukaan, jotta saatiin kotona maistella ja miettiä rauhassa. Meidän kutsujen R.S.V.P:n deadline on tänään, joten kun vieraiden lopullinen lukumäärä varmistuu, laitetaan sähköpostilla erityisruokavaliot, kuva ja mitat kakunkoristeesta, tieto valituksi tulleesta kakuntäytteestä, sekä vielä muistutukseksi ne kuvat kakun tyylistä, joista palaverissa oli puhe. Vaikka varmaan joka tapauksessa stressaan loppuun asti siitä, onko kakku täydellisen näköinen ja värinen, nyt voi olla ainakin varma siitä, että se tulee olemaan todella hyvää, ja se on kai tärkeintä!

P.s. Tammikuun Love me do -messut lähestyvät, joten taas on aika äänestää vuoden hääblogia! Käy ehdottamassa lemppariblogiasi äänestykseen täältä.

Ihanaa joulukuun alkua kaikille!💝