Hääpukua metsästämässä

Mennään suoraan asiaan: löysin viikonloppuna hääpuvun!! Nyt sitten tuoreeltaan kirjoittelemaan, mitkä tunnelmat viikonlopusta jäi. Molemmat ihanat kaasoni tulivat Tampereelle jo perjantaina. Hyvää omistautumista, matkustusta tuli kuitenkin molemmille lähemmäs 500 kilometriä... Lauantaiaamuna ajettiin bussilla keskustaan, jossa äiti liittyi mukaan seurueeseen. Huomasi, että hermot oli vähän tavallista kireämmällä, sillä olin aivan hajalla, kun en ollut tajunnut huomioida lauantaipäivää bussiaikatauluissa ja oltiin vartti myöhässä aikataulusta! Onneksi oltiin suunniteltu, että ollaan hyvissä ajoin, niin oltiin joka tapauksessa Zazabellan ovella kun sovitusaika alkoi.

 

Sovituksen aluksi sai kierrellä itsenäisesti liikkeessä merkkaamassa pukuja, joita haluaisi sovittaa. Se oli minusta hyvä, sillä pääsi kokeilemaan erityylisiä pukuja ja näkemään, mikä itselle sopii. Myyjä oli tosi mukava eikä yrittänyt yhtään liikaa "tuputtaa" mitään. Pukujen hinnat eivät olleet mitenkään pahoja. Useampi puku oli hyvin kaunis, ja lopulta valikoitui yksi puku, joka näytti todella hyvältä. Kaupasta lähtiessä olin ihan vakuuttunut, että se olisi hääpukuni, sillä se oli aikalailla juuri sellainen, mitä olin etsimässä. Varsinaista tunnereaktiota ei tosin hääpukuohjelmatyyliin tullut, mutta ajattelin, että se on vain ihan normaalia.

Zazabellan valikoimaa häämessuilla

Ensimmäisen sovituksen jälkeen mentiin kahvilaan välipalalle, jotta nälkäkiukku ei pääse yllättämään. Sitten suunnattiin Tyynelään. Sielläkin sai aluksi katsella, minkä tyylisistä mekoista pitäisi. Valikoima oli pienempi kuin Zazabellassa. Myyjä oli tosi ammattitaitoinen ja tiesi, minkälaisia pukuja liikkeessä on ja mitä kannattaisi kokeilla niiden parin puvun perusteella, mitä valitsin alussa. Tälläkään kertaa ei suurta liikuttumista tapahtunut, vaikka raati jo mietti ensimmäisenä kokeiluun otetusta puvusta, olisiko se siinä. Kaikkien pukujen sovittamisen jälkeen kokeilin ensimmäistä mekkoa vielä uudestaan. Kun olin päässyt peilin eteen, sain hunnun hiuksiini, ja sitten tuli itku! Jotenkin ensimmäistä kertaa tuli ihan oikeasti sellainen olo, että tässä ollaan katsomassa nimenomaan morsiuspukua, eikä mitä vaan iltapukua.

Valinnan tekeminen oli kuitenkin vaikeaa, sillä sekä Zazabellan puku että yksi toinen Tyynelän puku olisivat olleet täsmälleen sellaisia, josta olin haaveillut. Valitsemassani puvussa on samoja elementtejä, mutta jotenkin lopputulos oli kuitenkin aika erilainen. En kerro enempää, sillä sulhanen saattaa käydä lukemassa blogia, enkä halua, että salaisuus paljastuu ;) Uskon puvun olevan Se Oikea, kun kerran itkettiin kaikki myyjää myöten! Sekä kaasot että äiti oli sitä mieltä, että minulla muuttui olemus ja ryhti erilaiseksi se päällä. Muissakin puvuissa tunsin itseni kauniiksi, mutta tässä aloin heti ajattelemaan kirkon käytävällä kävelemistä häämarssin soidessa! Nyt vain odotellaan muutama kuukausi, että puku tulee valmistajalta...

 

Mitä lauantaista sitten jäi käteen?

• Tietysti hääpuku! Ja kuvia ja muistoja <3
• Kannattaa laittaa hiukset ja meikata. Sotkuponnari päässä voi olla vaikea saada käsitystä siitä, miltä kokonaisuus oikeasti näyttäisi. :)
• Oli hyvä kun oli raati mukana, en olisi osannut tehdä päätöstä yksin. Päivän viettäminen rakkaimpien naisten kanssa oli juuri niin ihanaa kuin olin ajatellut! Lisäksi nyt on ihmisiä, jotka pystyvät epäilyksen iskiessä vakuuttelemaan, että valitsin juuri oikean puvun.
• Epäilys siitä, valitsinko sittenkään oikein, iski sata metriä liikkeen ulkopuolella. Se on ihan normaalia.
• Budjetissa pysyminen on mahdollista; myös uusia pukuja on monen hintaisia.
• Vaikeus oli enemmänkin siinä, minkä ihanista puvuista valitsee, kuin siinä, ettei löytyisi mitään.
• Hääpukuohjelmat ei ehkä olekaan niin lavastettuja, kuin voisi kuvitella. Itku tai kylmät väreet tulee ihan oikeassakin elämässä!
• Siinä Oikeassa puvussa olo on erilainen. Moni ihan täydellinen puku tuntui vain, no, superkauniilta vaatteelta. Olotilaa kannatti hakea, eikä ottaa ensimmäistä mikä näyttää hyvältä.
• Kaksi sovitusta päivään on aivan tarpeeksi. En olisi jaksanut enää kolmatta, oli sen verran tunnemyrskyä :) Meillä ensimmäinen sovitus oli klo 10.00 ja toinen 12.30, mikä oli minusta täydellinen aikataulu.
• Nyt on tosi vaikeaa pysyä hiljaa ja olla kertomatta sulhaselle kaikkia ihania yksityiskohtia. Poistin puhelimestakin kaikki kuvat puvusta, etten vahingossa sorru heikkona hetkenä...