sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Häiden juomapuoli

Häihin on aikaa enää alle kolme viikkoa! Tällä viikolla on ensimmäisen kerran meinannut tulla häästressi pintaan, kun on tuntunut, että kaikkia pikkuasioita on vielä tosi paljon tehtävänä. Onneksi vietettiin uuden vuoden jälkeen sulhasen kanssa parisuhdelomaa kierrellen joulutoreja Riikassa ja rentoutuen Pärnun kylpylässä. Tämän vuoden lomakohteen valintaan vaikutti jossain määrin se, että automatkan varrelle osui näppärästi Ainazin superalko, josta haettiin juhlajuomat :D Laskelmia ostoksista voitte katsoa aiemmasta postauksestani! Noiden laskelmien jälkeen ollaan päädytty ottamaan meidän häihin vielä drinkkibaari, joten siihen kuuluvat juomat (giniä, banaanilikööriä, tequilaa ja rommia) ostettiin muiden juomien lisäksi.

Superalko, Ainazi
En ollut ikinä ennen käynyt superalkossa, joten olihan se iso Suomen Alkoihin verrattuna. Kuitenkin kokemus oli positiivinen, ei ollut yhtään humalaisia asiakkaita tai sellaista örvellystä, mitä olen kuullut ainakin aikaisemmin olleen Tallinnan viinakaupoissa. Superalkon sivuilla on myös näppärä tilauspalvelu, jossa yli 200 euron tilauksen voi pyytää valmiiksi kerättynä. Kaikkia tuotteita, mitä liikkeestä löytyy, ei tosin valitettavasti ole nettikaupassa. Mietojen juomien osalta valikoima vastasi kohtuullisen hyvin nettikaupan valikoimaa, mutta viinejä oli myymälässä huomattavasti laajempi valikoima. Iloisena yllätyksenä myös alkoholitonta skumppaa myytiin paria laatua, ja hintakin oli kolmasosa Suomen hinnoista (n. 5 euroa 1,5 litran pullo).

Osa väkevistä haettiin Riian keskustasta Drinks&drinks -nimisestä kaupasta, jossa ne olivat halvempia. Siellä myös "parempia juomia", kuten laatuviinejä ja drinkkeihin sopivia likööreitä oli superalkoa parempi valikoima. Navigaattori ohjeisti kätevästi oikeaan pihaan, mutta sieltä kauppa oli vähän hankala löytää. Palvelu oli kyllä erinomaista!

Drinks&drinks, Riika

Me tehtiin viinien valinta siten, että Riikaa kohti ajaessa ostettiin Superalkosta pari kiinnostavan näköistä viiniä, jotka pullon kuvauksen ja googlauksen perusteella vastasivat makeudeltaan, hapokkuudeltaan ja mauiltaan sitä mitä haettiin. Riian-loman aikana maisteltiin viinejä, ja kävi sen verran hyvä tuuri, että niistä löytyi erittäinkin hyvin meidän makuun sopivat viinit, jotka vielä pysyi budjetissakin.
Torre Oria Leyenda
Santa Helena Sauvignon blanc
Jos noita viinejä pitäisi jotenkin kuvailla, niin sanoisin että Leyendasta tulee sellainen olo, että sitä pitäisi juoda talvisen ulkoilupäivän jälkeen kotiin tullessa oman rakkaan kanssa sohvalla kynttilänvalossa :D Eli täyteläinen, hyvin tummanpunainen, maussa voisi olla vaikka luumua ja paahteisuutta, myös jotain mausteita. (Ei olla oikeasti mitään viiniasiantuntijoita, joten pahoittelut, jos ei mene kohdilleen...) Santa Helena oli aika kevyt, helposti juotava, hedelmäinen, aika kuiva ja hapokas.  Molemmista tykättiin tosi paljon!

Mitä kaikki sitten maksoi, ja kannattiko? Meidän 85 hengelle juomatarjoilut maksoivat reilun 700 euroa. Viinejä sai 3-4 eurolla per pullo (kalliimpiakin tietysti löytyy), miedot ovat yli puolet halvempia kuin Suomessa, ja väkevät ovat merkittävästi halvempia. Siihen, kuinka paljon rahaa säästyy, vaikuttaa tarjottavien annosten määrä ja se, tarjoaako pelkkiä mietoja, ruokaviinit, viina-mehu-boolia vai drinkkejä. Meille Latvian reissu kannatti, kun samalla tehtiin edullinen parisuhdeloma. Näin pienelle vierasmäärälle en tiedä, olisiko kannattanut asiasta tehden lähteä ajamaan, kun laivamatkat ja bensat söisivät niitä säästöjä, joita pelkistä juomista tulisi. Reissun kannattavuus riippuu tietysti myös siitä, kuinka pitkästi Suomen puolella joutuu Helsinkiin ajamaan. Jos suunnitelmissa on loma joko kylpylässä tai muuten Riika-Pärnu -akselilla, niin siinä tapauksessa voin suositella!

Tervis Medical Spa, Pärnu <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti